Perjantai. Itsenäisen kansalaisen ™ ensimmäinen työviikko tulee päätökseensä. Viikosta ei jäänyt paljoa kerrottavaa. Sen vaan sanon, että työssä käyminen ei ole ihan yksinkertainen juttu. Vaikeaa on se.
Hyvää viikonloppua meille kaikille!
#Työ
Olin 9 kuukautta sairauslomalla ja huomenna alkaa taas työt. Pitääkö mun aktiivisesti ajatella sitä vai olla ajattelematta sitä? Kummasta on enemmän apua?
Vasta vähän aikaa sitten olin varma ja halukas töihin. Nyt joka solu on sitä mieltä, että idea on ihan saatanan huono. Se kai on normaalia. Edessä normimaanantai, vaikka onkin perjantai.
Noniin. Tämmöistä. Tänään onneksi vielä mölkkykisat edessä, niin on muutakin ajateltavaa.
Maanantai, aamutee ja päätös kirjoittaa tieteellinen katsausartikkeli suomeksi alkaa kaduttaa. No, ei ainakaan tule plagioitua tekstiä, kun lähes kaikki lähteet on englanniksi.
Käytin auton huollossa. Vaihdettiin hieman uusia osia varmistamaan turvallista matkaa. Huollon päätteeksi jäin miettimään taas perimmäisiä kysymyksiä:
Mitä *PIIIP* taas täällä teen? Miksi en ole kotona sohvalla makoilemassa, syleksimässä kattoon ja viettämässä autotonta elämää.
@magdalenahai On kiinnostava. Kiinnostavaa olisi myös välillisesti kulttuurin kautta työllistyvien tilastot. Esim. hotelli- ja ravintola-ala, joukkoliikenne, rakennusala jne... Tällaisen tilastointi olisi tietysti osin spekulatiivista, mutta sikäli perusteltua, että esim. kaivosalalla uusien kaivosten kannattavuutta esitellään aluepäättäjille usein mm. arvioilla siitä montako ruoka- ja vaatekauppaa tarvitaan alueelle muuttavien työntekijöiden ja heidän perheidensä elämän perustarpeisiin. #työ
Yleensä inhoan sähköpostikarusellia, mutta täytyy sanoa, että intensiivisen romaanin kirjoittamisen jälkeen se tuntuu ihanan säpäkältä hommalta.
Viuh ja vauh, kokonainen tehtävä hoidettu muutaman rivin naputtamisella!
@koneuni tuhannen tosi. Nyt on kuunneltava nopeasti ja jaksettava jaksaa. Tämän Orpon hallitusohjelman sisään on leivottu paljon sellaista, jota ainakaan minä en suurin surminkaan voi nähdä yhteiskuntaa kehittäväksi paletiksi. #yhdenvertaisuus #työ #turvallisuus. Tuossa vain kolme keskeistä puuttuvaa elementtiä.
#turvallisuus #TYO #yhdenvertaisuus
Sivustassa on #työmotivaatio ihan kadoksissa, ja lopputuloksena on tajunnanvirtaa.
Anyway.
#tyomotivaatio #runo #Haiku #ikigai #TYO #miete
Ensimmäinen aamuvuoro varmaan puoleentoista kuukauteen. Unohdin miten ristiriitasta on herätä neljältä; toisaalta kiva lähteä työmatkalle ulos hiljaisuuteen, toisaalta ärsyttää kun muu perhe saa jäädä nukkumaan vielä vaikka kuinka moneks tunniks #työ #mastodontti #aamu
im guessing you'll like this one:
https://thenib.com/im-a-luddite
...kaveri laitto just 😁👍
yleisesti ottaen oon ymmärtäny luddiitteja muistaakseni kasiluokkalaisesta asti.
nykyään pitää joskus tarkentaa että olen sen lisäksi aidosti *teknologiavastainen*, eli en usko että kaikkia teknologioita voidaan käyttää ystävällismielisesti.
...jos oot eri mieltä niin oon kuullut ett #Oppenheimer on hyvä leffa. ☝️
#työ #teknologia #tulevaisuus #work #tech #future #bullshitJobs #luddites
#oppenheimer #TYO #teknologia #tulevaisuus #work #Tech #future #bullshitjobs #luddites
Hallitus aiheuttaa kriisin toisensa jälkeen ja päälle. Nyt näemmä päästään vähitellen siihen, miten tämä "hyväksi" ja jopa "erinomaiseksi" hallituksen suulla kehuttu hallitusohjelma alkaa törmäillä kv. sopimuksiin, ihmisoikeuksiin ja perustuslakiin.
Tämä ei tietenkään vielä poista sitä, että eduskunnalla ja kansalaisyhteiskunnalla olisi vielä mm. hallituspuolueiden rasismiin liittyviä ongelmia ratkottavana.
#politiikka #työ #ihmisoikeudet #suomi #hallitus #hallitusulos
#hallitusulos #hallitus #suomi #ihmisoikeudet #TYO #politiikka
@Pekesen Näinpä. Kovasti olen miettinyt tuota omaa häpeän kokemustani. Tiedostan koko ajan, ettei oma viime tippaan jättämiseni vaikuta kenenkään muun tekemiseen työryhmissä, tuskin edes harmittaa ketään, josko kukaan edes huomaa. Jostain se silti niskaan hiipii. En ole lopulta yhtään varma tulisiko asioista osaltani valmista ilman deadlineja, tai ikuisen jouston työkulttuurissa. Sen tiedän, ettei häpeä itsessään auta yhtään mitään. #työ #tunteet #häpeä
@uusilauri @vittorio_fossofino @jkk @husku
on todella kylmäävää huomata, mihin kaikkeen venytään (#rasismi, ihmisviha) , jotta päästään toteuttamaan #hallitusohjelma'a. Ohjelmaa, jota kaupataan valtion talouden kuntoon laittamisella. Käytännössä valmistellaan radikaaleja heikennyksiä mm. työntekijöiden neuvotteluasemaan ja lakko-oikeuteen.
#TYO #hallitus #politiikka #hallitusohjelma #Rasismi
"Vaikka Orpon #hallitus koko ajan hokee mantraa ”työ”, ihmisenä oleminen ei ole vain toimeentuloa, sanoo kirjailija, emeritusprofessori Kari Enqvist kolumnissaan."
#työ #kulttuuri #sivistys #podcast
#Podcast #sivistys #kulttuuri #TYO #hallitus