Tilasin eilen vihdoinkin opiskelukoneen. Sentään nykyään voi valita ostaako käytettynä vai ei.
Samal huvittaa et oon muutenkin suurimman osan koulutarvikkeista etsinyt käytettynä, esim. vihkot kirppareilta ja penaalit kaverilta, värikyniä oli jo ennestään kasat. Toisaalta uusis kynis ja paperitarvikkeissa on oma viehätyksensä. Peruskoulussa oli parasta etsiä Tiimarista uusia tarvikkeita, vähän samaa fiilistä nyt. :D
Piti lähteä jo viime kesänä kavereiden kanssa Raaheen kirppareille, lauantaina saadaan vihdoinkin aikaiseksi! Jee! Nostalgista, koska aikanaan tutustuttiin Raahessa opintojen parissa ja ollaan muutenkin kauan mietitty yhteistä päiväreissua sinne.
Ja koska kirppispizza on asia, käydään tietyssä paikassa syömässä. Mentiin sinne melkein aina bileiden ja välillä koulunkin jälkeen vetämään mättöä.
Tötterin joukkopaon kunniaksi uus #Esittely
Hannele Oulusta moro! Vapaa-aika kuluu vahvasti nörttiaiheiden parissa, lähinnä animea, mangaa, kpoppia, coneja, vaihtelevasti luen ja lautapelaan. Järjestän tamperelaista Traconia.
Tykkään hyvästä teestä, taiteesta ja kirppistelystä. Hain syksyksi kiertotalouden insinööri-opintoihin kun kyllästyin kulttuurialan töihin. Vapaa-ajan juttuna hauskempaa.😄
#Tracon #Kirppikset #AnimeFi #MangaFi #Lukeminen #Oulu #Kpop #Sarjakuva #Kirppari #Kiertotalous
#kiertotalous #kirppari #sarjakuva #kpop #oulu #lukeminen #mangafi #animefi #kirppikset #tracon #esittely
Ihminen on kyllä eläinlaji, joka ei koskaan lakkaa iihmetyttämästä minua. Kovin usein ihmetystä syntyy kirppiksillä; olivat sitten nettimoisia tai kivijalkoja.
Tässäkin joku ihmiseläinyksilö ajattelee ilmeisesti, että mitä enemmän hänellä on kynttilänjämiä - siis jätettä - sitä suuremmalla halulla joku tulisi ne hänen puolestaan kantamaan roksikseen, ja antaisi vielä karkkipussin tästä ilosta.
#kirppis #kirppikset #kirpputori #kirpputorit #ihmiseläin #ihminen
#kirppis #kirppikset #kirpputori #kirpputorit #ihmiselain #ihminen
Tuli tänään todistettua se ajatuksenjuoksu että joku kerää ison kasan tavaraa kirpparilla, dumppaa sen kesken kaiken yhteen pöytään ja lähtee pois. Ei ihme jos tavaraa on kadoksissa ja pöydät sekaisin. Vai miten ihmeessa monen eri pöydän tavaroita kasaantuu yhteen ja samaan?
Kirppistely on kivaa, mutta epäsiisteys tekee siitä välillä rassaavaa.
#Oulu ssa ollaan oltu NEROJA!
Siellä on paikallisten seurakuntien ylläpitämä #DomKirppis kehittänyt #kierrätysäitiyspakkaus, johon kootaan hyväkuntoisia, kierrätykseen päätyneitä #äitiyspakkaus tuotteita, ja pakkaukset lahjoitetaan vähävaraisille perheille, jotka näin voivat pakkauksen sijaan ottaa #Kela sta rahana #äitiysavustus, ja saada silti pakkauksenkin!
#kierrätys #SosiaalinenOikeudenmukaisuus #köyhyys #kirppis #kirppikset #lapset #lapsi #perhe #lapsiperhe
#oulu #domkirppis #kierratysaitiyspakkaus #aitiyspakkaus #kela #aitiysavustus #kierratys #sosiaalinenoikeudenmukaisuus #koyhyys #kirppis #kirppikset #lapset #lapsi #perhe #lapsiperhe