#Naistenviikko alkaa tänään. En yleensä ole odotellut, toivonut tai haikaillut nimpparilahjojen perään, mutta nyt voisin perjantaina yhden lahjan ottaa vastaan:
Hallituksen kaatumisen.
Jos se ei nyt, seitan, silloinkaan onnistu, voin vastaanottaa sen myös naistenviikon aikana vietettävän kolmannen nimeni #nimipäivä nä.
#hallitus #sinimustahallitus #laitaoikeistohallitus #nimpparit #nimppari #lahja #nimpparilahja #nimipäivälahja
#naistenviikko #nimipaiva #hallitus #sinimustahallitus #laitaoikeistohallitus #nimpparit #nimppari #lahja #nimpparilahja #nimipaivalahja
2/2 Esim. kerran, kun olimme menossa Sirkus Finlandiaan, aikana, jolloin sirkuksissa sai vielä olla norsuja, tuli hän sinne tyhjän muovipussin kanssa. Minun piskuisen tytön uteliaisuuden tuo tyhjä muovipussi herätti, ja kysyin häneltä, miksi hänellä on se.
Vastasi, että kerää siihen norsun paskaa, kuivattaa ja lakkaa sen, ja antaa lahjaksi jollekin, jolla on jo kaikkea.
Tämän jälkeen saimme siskoni kanssa hänetä joitain kertoja lahjaksi puisia norsufiguureja.
1/2 Tuli tästä kuvasta mieleen, että setävainaani työskenteli aikanaan yhdessä Helingin parhaista hotelleista. Aikanaan, kun #Albania oli vielä suljettu, hän pölli Albanian lipun sieltä (ei jäänyt siitä kiinni), kun tuumi, että ei sitä koskaan tulla mihinkään tarvitsemaan, ja antoi sen pappavainaalleni lahjaksi.
https://press.coop/@Reuters/110521429714495954
Hänellä oli tapana antaa lahjoja, joiden tyyli oli tämä.
Mikäköhän mahtaa olla tämän joulun konvehtirasian avaamattomana kiertämisestä lahjana henkilöltä toiselle tänä vuonna? #joulu #lahja #antaminen #konvehtirasia
#konvehtirasia #antaminen #lahja #joulu