LEPAKKO! Pihalla oli ihan oikea lepakko. Siellä se lepatteli menemään. En ole melkein kymmeneen vuoteen nähnyt.
Toinenkin komposti käännetty ja kasteltu. Eihän siinä kauan mennyt, valmistui jo samalla kaudella kuin alkoi.
Meinasin vielä istuttaa yhden koivun lisää, kun eilisestä tuli niin hyvä mieli. En jaksanut, mutta paikan katsoin valmiiksi ja jäin miettimään sopiiko puu siihen. Toisaalta kyllähän niitä riittää.
Nyt haravoinnin jälkeen lopputulos on varsin onnistunut. Siellä saa heinä etsiä kaltaistaan.
#KirsiPiha n mietteitä kokoomuksen nykytilasta ja hallitusyhteistyöstä #persut kanssa tällä kertaa #SK:ssa.
#Piha #kokoomus #hallitus #sinimustahallitus #laitaoikeistohallitus #arvot #äärioikeisto #oikeisto #politiikka #yhteiskunta
#kirsipiha #persut #sk #piha #kokoomus #hallitus #sinimustahallitus #laitaoikeistohallitus #arvot #aarioikeisto #oikeisto #politiikka #yhteiskunta
Luin jostain, että #lehtokotilo ei ole varsinainen #vieraslaji, vaikka nykyinen sisämaan kanta lieneekin puutarhaistutusten mukana tullutta ulkomaista alkuperää. Sen sijaan sitä on ollut aiemmin koko maassa kotoperäisenä #laji na, ja alkuperäistä kantaa löytyy yhä mm. tuntureiltakin. Omalla niittypihallakin noita piisaa. Keväisin lajista uutisoidaan riesana, joka olisi syytä hävittää, jos haluaa jotain satoa itsellekin kerätä. Mä en hennoisi. Ajatuksia? #puutarha #piha #monimuotoisuus #luonto
#luonto #monimuotoisuus #piha #puutarha #laji #vieraslaji #lehtokotilo
Vaikka #KirsiPiha aloittaakin #kokoomus ta puolustellen, kannattaa hänen kirjoituksensa lukea, ja loppuun asti.
Varmaan #SuomiTwitter issä taas Törö & co siitä jo rähisevätkin, mutta sillä ei varsinaisesti ole väliä.
Väliä on sillä, että jos #Piha saisi heräteltyä kaltaisiaan, kokoomuksen vähemmistöön kuuluvia arvoliberaaleja.
Herätellä heitä siihen, että ainoa vaihtoehto on kaataa #hallitus.
#sinimustahallitus #laitaoikeistohallitus #politiikka #äärioikeisto
#kirsipiha #kokoomus #suomitwitter #piha #hallitus #sinimustahallitus #laitaoikeistohallitus #politiikka #aarioikeisto
Rusakonpoikanen näyttää asustavan autokatoksessa. Epäilinkin sitä jo aiemmin kun aikuinen rusakko kävi usein katoksessa, eikä kulkenut vain ohi, niin kuin ennen niillä on ollut tapana.
Melkein jouduin työntämää pientä jänöä sivummalle, ettei jää alle. Ymmärsi se sitten ainakin hetkeksi poistua.
Yksi iso ongelma on täysin kieroutunut #puutarha ja #piha kauneuskäsitys. Että palanut nurmikko ja tuija-aita ja kymmenen pensasangervoa on jotenkin tavoiteltava. Kai se on olevinaan "siisti", mutta henkilökohtaisesti en näe siinä mitään kaunista. Luonnon kannalta sellaiset pihat ovat aavikoita.
Onneksi pääsen nykyään töissä muuttamaan käsitystä "hienosta pihasta".
Päästetään #luonto takaisin pihaan ja kaupunkiin.
#biodiversiteetti #monimuotoisuus #luontopiha
https://yle.fi/a/74-20039611?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp
#luontopiha #monimuotoisuus #biodiversiteetti #luonto #piha #puutarha
Tänään sateli. Tein kameran kanssa kierroksen pihalla.
#pionit #perennat #piha #gardening #puutarha
Meidän piha on vuosia ollut rusakon tai useamman koti. Juuri ennen juhannusta huomasin pihalla liikkuvan möykyn, joka pian paljastui kolmeksi pieneksi rusakonpoikaseksi. Ne oleilee kukkapenkissä ja pensaiden alla ja näyttäytyy toisinaan, tosin leikkaamattomalla pihalla varsin harvoin.
Aamulla kotoa lähtiessä muistin vielä vaihtaa eläinten juomapaikalle puhtaamman veden. Paikkaa lähestyessä kuulin veden loisketta, joten lähestyin varovaisemmin. Siili oli juomassa ja annoin hänen litkiä rauhassa. Siili ei näyttänyt havaitsevan minua 2m päästä, vaikka vaihdoin veden ja huuhtelin astian samalla. Vasta poistuessani se kipitti piiloon, kun kuljin ihan vierestä ohi.
Väsäsin viikonloppuna linnuille juoma- ja vilvoittelualtaan. Aluksi kevyen kenttämallin, palvelun kysynnän kartoittamiseksi. Ilmeisesti tilausta on, kun huomasin tänään illalla yhden urhean polskimassa altaassa. Otin vierailijasta lyhyen videon niin pääsee analysoimaan ja kehittelemään tuotetta eteenpäin. Tästä on hyvä jatkaa.
#Kuopio #puutarha #piha #linnut #luonto #helle #kesa
@immersfer Täälläkin aamun ohjelmassa pihanurmen leikkuu akustisesti. Stiga SCM 240 R mallissa on aavistuksen laahaava mutta muuten miellyttävä naapuriystävällinen soundi.
#nurmikko #puutarha #piha #ruohonleikkuri #stiga