Jotenkin luulin, ettei kännissä toilailu tai siitä tehty huumori olisi enää kovin freesiä. Väärässä olin. #putous
Telkkarista tulee #Putous. Edelleen todella vaivaannuttavaa katsottavaa. Viimeksi oli hauska vuonna 2012, jonka jälkeen ohjelmaformaatti olisi pitänyt lopettaa.
Aloitetaan viime viikon Putouksesta ja jatketaan sitten myöhemmin tämän viikon jaksolla
Olipas mahdottoman hyvä #putous tänä vuonna🤩 Lahtinen sopii juontajan pestiin loistavasti!
Kyllä, olen nähnyt #Putous ta vain n. vartin; kerran joidenkin kaverien luona ns. pakkokatsomisen myötä. Sen aikana kerkesin todeta, että ei, tämä ei ole mun juttu. Ja sitten jengi luulee, että se on kaikkien juttu, että kaikki tietää, ja tulee hokemaan niitä sloganeita, enkä tajua mitään.
Tein eka virhepäätelmän, että #tv:n myötä sukupolvikokemuksia syntyi vain silloin, kun kanavia oli vain kaksi (olemme tässä moniäänisesti muistelleet #Bergerac ia; monella se liittyi tiiviisti lapsuuden lauantaisaunailtoihin).
Mutta sitten tajusin, että vaikka kanavia on nyt tsiljoona, syntyy niitä siltikin; se, että minä en katso kuin #Yle ä vain irrottaa mut näistä kaikkia yhdistävistä #Putous yms. kokemuksista.
#tv #bergerac #yle #putous #sukupolvikokemus